12/11
Puoli miljoonaa yksilöllistä urheilijan polkua Huippu-urheilun muutostyöryhmä on asettanut isoimmaksi tavoitteeksi Urheilijan polun vahvistamisen. Polku on jaettu kolmeen osaan tai vaiheeseen: lapsuus-, nuoruus- / valinta- ja huippuvaihe.
Polut luovat malleja, toteutus ratkaisee Urheilijan polut ovat tärkeitä malleja, mutta tärkeintä on toteutus jokaisessa harjoituksessa, sanoo psykologian lisensiaatti Satu Kaski.
Vahvistusta elämänrytmitestistä Taitoluistelija Lyydia Määttäselle, 13, urheilijan elämänrytmi on itsestäänselvyys, sillä hän tähtää lajinsa huipulle. Tamperelaistyttö ymmärtää myös riittävän ja monipuolisen ravinnon sekä riittävän unen merkityksen urheilijaksi kasvamisessa.
Drop-out on monen tekijän summa Yksi tekijä johtaa nuorella harvoin urheilun lopettamiseen, sanoo drop-outia käsitteleviin tutkimuksiin perehtynyt urheilupsykologi Tommi Sipari KIHU:sta.
Jaakkola: Taitovalmennus junioriurheilussa Urheilijan taito on menestyksen kulmakivi. Kaikkia näkemiämme huippusuorituksia kuvastaa silmiä hivelevä ja äärimmilleen hiottu taitavuus.
Nuoret tietävät polkunsa Junnukoutsi kysyi nuorelta ringeten pelaajalta, jalkapalloilijalta sekä uimarilta, mitä he urheilijan polusta ajattelevat omalta kohdaltaan ja yleisesti.