Lehden sisältö
Ohjaajat ja valmentajat - edelleen tärkeä perusasiaKuinka paljon kesärytmi vaikuttaa harjoitteluun?Yhä ammattimaisemminTemppupyöräilystä potkua telineille Kesä muovaa junnujen treenirytmiäOsaamista ja innostavuutta kiiteltiinSeuraa sporttailuasi!
05.05.09
Päiväkoti, perhe ja liikunta
”Liikkuminen on lapsen perustarve. Se on vauhtia, elämyksiä, iloa ja tunteiden ilmaisemista. Liikkumalla lapsi oppii ja tutkii ympäristöään."
"Monipuoliset ja vaihtelevat päivittäiset liikuntamahdollisuudet vahvistavat lapsen oman kehon tuntemusta, vuorovaikutustaitoja ja itsetuntoa.”
Näin osuvasti kuvailee kotikuntamme Kirkkonummen lasten päivähoitoa koskeva varhaiskasvatussuunnitelma liikkumisen merkitystä lapsen elämässä.
Jokainen isä ja äiti tietää, että liikkuminen on lapselle ominainen tapa toimia. Erilaisia tähän liittyviä, riemua herättäviä, kokemuksia mahtuu lapsen jokaiseen ikäkauteen. Päiväkoti-ikäisessä lapsessa tämä näkyy erityisen selvästi.
Kun lapsen huonetta siivotessa pyydän että ”Kaisla, voisitko viedä tuon lattialla olevan paidan pyykkikoriin”, paita napataan lattialta salamana ja ohitseni vilahtaa pieni tyttö, joka kiikuttaa paidan pyykkikoriin nopsin askelin ja nauttii vielä siitä, että saa juostessaan mutkitella matkalla.
Missä vaiheessa tapahtuu se suuri muutos, että liikkuminen
ei olekaan enää jokapäiväistä oman kehon rajojen etsimistä,
vaan siitä tehdään osa järjestäytynyttä yhteiskuntaa.
Väitän, että tämä tapahtuu viimeistään kun ne jalkapalloharkat ovat kolme kertaa viikossa (satoi tai paistoi) ja uimaharkkoihin pitää herätä myös sunnuntaina klo 6.15. Kaikki kunnia ohjatuille liikuntaharrastuksille, joilla on varmasti oma tärkeä paikkansa lasten ja nuorten elämässä. Aito liikkumisen ilo voi olla kuitenkin myös jotain ihan muuta – liikkumista arjen erilaisissa tilanteissa.
Tässä voi myös meille työssäkäyville ja aikataulupaineiden alle prässätyille vanhemmille (isät mukaan lukien) tarjoutua tilaisuus nähdä liikkuminen uudessa valossa. Kuka onkaan kasvattaja tilanteessa, jossa lapsi kysyy ”isi, mennäänkö pyöräilemään”, kun aurinko paistaa ja on kevättä ilmassa. ”Voidaanko mennä tänään luistelemaan”, vaikka ei olekaan aivan paras talvipäivä.
”Isi, mennäänkö tänään päiväkotiin autolla vai kävelläänkö – eikös kävellä?”
Minun sukupolveni vanhemmat ovat viimeistään varhaisaikuisuudessa oppineet tuotteistamaan myös liikkumisen. Liikkumiseen tarvitaan tietysti kunnon vermeet, välineet ja muut härpäkkeet, mutta sekään ei vielä riitä.
Oikeaa liikkumista on se, että asetat itsellesi tavoitteet ja liikut niiden mukaisella tavalla ja aikataululla. Jos vielä vaivaudut huolehtimaan siitä, että aerobisen ja anaerobisen harjoittelun suhde on optimaalinen ja liikut ohjatusti, on se sitäkin parempi. Näinä taloudellisesti vaikeina aikoina meitä kannustetaan vielä voimallisemmin liikkuessamme myös kuluttamaan – ei pelkästään ylimääräistä energiaa, vaan myös rahaa.
Minun mielestäni tuossa alussa lainatussa varhaiskasvatussuunnitelman pätkässä on meille kaikille paljon oppimista. Kyllä se viisaus asuu sittenkin päiväkodissa. Jos liikkumisesta tehdään suorittamista kaiken tämän enemmän tai vähemmän pakollisen muun suorituskeskeisen tekemisen ohella, ollaan pahasti metsässä. Perusliikkumisen ilon tulisi olla arjen jokapäiväisissä tilanteissa ja asioissa, joita koetaan yhdessä vaikkapa lasten kanssa tarvitsematta suunnitella jokaista hetkeä päiviä tai viikkoja etukäteen.
Päiväkoti-ikäinen lapsi on tässä mielessä myös isälle maailman paras kannustin. Riittää, että ymmärtää tehdä oikeita valintoja arjen jokapäiväisissä tilanteissa. ”Isi, mennäänkö pyöräilemään?”. ”Mennään vaan”.
Jaakko Hietala
isä
Artikkelia voi lainata lähteen mainiten.




