25.5.10

05.05.09

Hip hip hurjaa! Hyvä me!


Vanhemmat heittäytyivät hienosti mukaan ensimmäisen Pihaseikkailun hauskuuteen. Osa tuli viettämään yhteistä aikaa lastensa kanssa oikein ajan kanssa. Kaikkiaan huhtikuiseen Pihaseikkailuun osallistui noin 90 000 pientä seikkailijaa vanhempineen.

Pihaseikkailussa päiväkodit saivat valmiita tehtävärasti-ideoita, joita jokainen päiväkoti sovelsi parhaaksi katsomallaan tavalla omassa pihassaan.

Helsinkiläisessä Impivaaran päiväkodissa metsästettiin saippuakuplia, tehtiin sirkustemppuja, ylitettiin esterataa, juostiin juoksusuoraa ja ehkä juoksuväärääkin, heiteltiin häntäpalloja, miekkailtiin sanomalehtipatukoilla ja kuljetettiin aarteita.

- Lasten kanssa järjestettiin etukäteen ”kenraalinharjoitus”, että saatiin homma toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Rasteille ideoitiin mukaan omiakin juttuja kuten viestikapulat, kertoo Leena Kare, joka toimii lastentarhanopettajan sijaisena.
- Mielellään me tämmöisiin osallistutaan. Liikunta on vuoden teemana, ja siihen tämä tapahtuma sopii oikein hyvin, hän jatkaa.

”Vähän jännitetään, miten vanhemmat saadaan mukaan.”
Piha-alueella toiminta viriää. Juoksusuoraa mennään jo täysillä. Vain vauhdittajaksi valittavan viestikapulan väri tuntuu aiheuttavan pientä viivettä. Kulkeeko punainen kapula vikkelämmin kuin sininen tai keltainen? Entä vihreä?
- Tää on mun kapula, en anna! hihkaisee pieni hikinen vilistäjä ja kieltäytyy sekä kapulan- että juoksuvuoron vaihdosta isänsä kanssa.

Hiekkalaatikon kapealla reunalla miekkaillaan.
Äiti-Paula Ilomäki ottaa poikansa miekkailuhaasteen vastaan ja yrittää turhaan ehdottaa olevansa kapteeni Koukku.
- Minä olen rosvo ja sinä olet merirosvo. Mene veteen!
Viuh-viuh ja sanomalehdestä tehdyllä tötterömiekalla TÖKS! on käytännössä huomattavasti hauskempaa kuin mihin sanat ja kuvat yltävät – samalla tulee testattua tasapainotaidotkin.

Pidä puolesi puhtaana...
...ohjeistetaan häntäpallojen heittelypaikalla. Äiti pitää puoliaan kahta taituria vastaan.
- Hyvä äiti-iii! Hyvä me! ainakin kannustus on tasapuolista.
Palloja lentää edestakaisin, tuntuu olevan äidille tehokasta niska-hartiajumppaa. Omaa puoltaan puhtaaksi raivaten äiti kiljahtaa: - Mä oon johdossa! Oh-hoh, kuka epäilikään vanhempien innostumista?

- Vanhempien mukanaololla on suuri merkitys lapsille. Harva lapsi pystyy päivän päätteeksi muistamaan päivän tapahtumia. Kun vanhemmat osallistuvat enemmän, on yhteistä jaettavaakin enemmän, toteaa henkilökuntaan kuuluva Ressu Petäinen katsellessaan esteradalla painaltavan pikkukundin sivulaukkaa.

”Mitä me itse leikittiin?”
Taaperonsa touhua seuraa Anna Kanerva-Tommola.
- Hauskaa, että on tahoja, jotka järjestävät tällaisia tapahtumia ja joilla on kokemusta eri-ikäisten huomioimisesta. Melko samanlaisia leikkejä lapset tuntuvat leikkivän kuin ennenkin, mutta ei niitä vain tahdo muistaa!

Otto-Ville Pakkanen pysähtyy hetkeksi pohtimaan nelihenkisen perheensä liikkumistapoja.
- Kyllä me päivittäin jollain tavoin yhdessä ulkoillaan. Koen sen niin, että työpäivän jälkeen on itselle kivaa lähteä lasten kanssa vähän ulos. Työväsymys helpottaa, vaikka joskus saattaa tuntuakin päinvastaiselta.

Hyvösen hyvä syy
Ehdottomasti eräs painoarvoisimmista argumenteista Pihaseikkailun puolesta on Timo Hyvösellä.
- Oli hyvä syy lähteä ajoissa töistä! En varmaan olisi kolmelta lähtenyt, ellen olisi ollut tänne tulossa.

Pihaseikkailu järjestettiin Nuoren Suomen ja Keskon tuella. Keskon kauppiaat luovuttivat tapahtuman yhteydessä 50 arvonnassa voittaneelle päiväkodille suuren laatikollisen monipuolisia ja laadukkaita liikuntavälineitä. Tapahtumaan osallistuneille vanhemmille jaettiin lasten liikunnasta ja ravinnosta kertova Vinkkejä vanhemmille -vihkonen.

Teksti: Paula Salmela
Kuvat: Aapo Laiho

Artikkelia voi lainata lähteen mainiten.