09.12.08

Urheilevien nuorten liikkumattomuus on iso haaste myös valmentajille

Raportti urheiluseuranuorten fyysis-motorisesta harjoittelusta herättää paljon kysymyksiä. Suurin niistä on se, kuinka nuorten liikunnan kokonaismäärä saataisiin riittävälle tasolle?

Nuoren Suomen, Olympiakomitean ja Suomen Valmentajien tekemän laajan selvityksen perusteella 8–18-vuotiaiden urheilevien nuorten kokonaisliikuntamäärä on liian usein jopa terveyden ylläpitämisen kannalta riittämätöntä, puhumattakaan kilpa- ja huippu-urheilun tarpeiden kannalta. Tähän saakka on tiedetty, että nuoret yleisesti ottaen liikkuvat liian vähän, mutta erityisen huolestuttavaa on se, että urheiluseuranuoretkin jäävät kokonaisliikuntamäärissä liian alhaisiin lukemiin.
 
"Hieman karrikoiden voi sanoa, että siinä vaiheessa kun nuori siirtyy tietyn lajin harrastajaksi seuraan, loppuu valitettavan usealta muu liikunta kokonaan", kiteyttää tutkimuksen erityisasiantuntija, lääkäri ja valmentaja Harri Hakkarainen urheiluväen huolen.
 
 

Erikoistuminen liian nuorena?

Syitä tähän on löydetty. Lajeihin erikoistutaan yhä nuorempina ja usein harjoituspaikat eivät sijaitse aivan lähellä kotia, jolloin matkat harrastuspaikalle nielevät yllättävänkin pitkiä aikoja. Kun varsinaisten harjoitusten viemä aika ynnätään matkoihin ja valmisteluihin kuluvaan aikaan, jää muuhun liikuntaan entistä vähemmän aikaa.
 
Paljon olisi kuitenkin tehtävissä. Lajien välinen yhteistyö ei Suomessa vielä ole parhaalla mahdollisella tasolla. Tutkimustulosten tulisi aiheuttaa pistoja omaantuntoon myös niille vetäjille ja valmentajille, jotka mustasukkaisesti pitävät kiinni omasta lahjakkaasta nuorestaan kyseenalaisin keinoin. Pahimmassa tapauksessa nuorelta on kielletty toisen lajin harrastaminen. Tällainen suojeleminen ei ole omiaan auttamaan nuoren kehittymistä urheilijana.
Lajien välinen hyvä yhteistyö olisi yksi keino nostaa urheilevien nuorten liikuntamäärät riittävälle tasolle.
 
"Liian aikainen erikoistuminen omaan lajiharjoitteluun voi johtaa elinjärjestelmien yksipuoliseen kuormittumiseen, joka voi jatkossa rajoittaa lajissa kehittymistä tai pahimmillaan aiheuttaa erilaisia rasitustiloja", Harri Hakkarainen muistuttaa.
 
"Monipuolinen harjoittelu tulisi nostaa kunniaan ja monipuolisuus tulee mieltää nimenomaan fyysisten ominaisuuksien monipuolisena kehittämisenä. Niin nopeutta, aineenvaihduntaa kuin lihaskuntoa pitää kaikkia kehittää monipuolisesti. Samoin luustoa ja tukielimiä, taitoa ja tekniikka kuin myös liikkuvuutta", luettelee Hakkarainen nuoren urheilijan monipuolisen fyysisten ominaisuuksien kehittämisen keskeisiä elementtejä.
 
 

16-vuotiailla 2000 tunnin liikuntavaje

Yli 12-vuotiailla nuorilla tavoitteena on vähintään 18 tuntia harjoittelua viikossa. Nyt tehdyn ison selvityksen tutkimusjoukon keskiarvo on 13 tuntia 25 minuuttia. Tämä tarkoittaa, että kilpaurheilua harrastavalle nuorelle tulee 16 ikävuoteen mennessä keskimäärin 2000 tunnin harjoittelullinen vaje tavoitteeseen nähden.
 
Tätä vajetta on erittäin vaikea paikata myöhemmällä iällä ja harjoittelun lisääminen esimerkiksi urheilulukiossa voi pahimmillaan johtaa rasitusvammojen syntyyn tai ylirasitustilaan.
 
Tavoiteltuun 18 viikkotuntiin harjoittelussa päästään 12-vuotiailla ja sitä vanhemmilla ohjattua lajiharjoittelua lisäämällä, mikäli omaehtoinen liikkuminen vähenee niin rajusti kuin selvityksestä käy ilmi. Toinen vaihtoehto olisi omaehtoisen liikkumisen lisääminen esimerkiksi omasta päälajista annettujen ”kotitehtävien” kautta. Tässä on valtava haaste koko lasten ja nuorten urheilusta vastaaville lajiliitoille, seuroille ja yksittäisille valmentajille ja vetäjille.
 
Toisaalta juuri 12-15-vuotiaiden harjoittelussa on selvityksen perusteella eniten korjattavaa. Tämä ikäkausi on etsikkoaikaa urheilijaksi kasvamiseksi ja nuoren olisi itse tässä vaiheessa otettava suurta vastuuta ja löydettävä sisäinen kipinä harjoitteluun. Ellei näin käy, millään ulkopuolisella tukitoimella tuskin päästään haluttuun lopputulokseen.
 
"Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu" -selvitysraportti julkistettiin 26.11.2008 tiedekeskus Heurekassa

Teksti: Henry Järvinen
Kuvat: Paula Noronen
 
  Artikkelia voi lainata lähteen mainiten.